Valokuvausatelieri | Fotografiatelier | Photography Atelier John Englund

39,00 

Nyt saatavana kirjauutuus Valokuvausatelieri John Englund

Teoksessa Englundin tarinaa, valokuvia ja valokuvaamista sekä työntekijöitä taustoitetaan neljän artikkelin avulla. Lisäksi esillä on noin 150 huippuluokan valokuvaa kuvateksteineen.

John Englund (1870–1929) oli tukholmalaissyntyinen valokuvaaja, joka perusti vaimonsa Mandin kanssa valokuvaamon Poriin vuonna 1894. Yli kolmen vuosikymmenen aikana Englundin valokuvausatelieri ehti kuvata kymmeniä tuhansia valokuvia.

Englundin valokuvien kautta voimme kurkistaa 1890–1920-lukujen Poriin ja sen asukkaiden elämään. Ihmiset kuvauttivat itsestään tyylikkäitä käyntikorttikuvia, ylioppilas-, syntymäpäivä- ja hääkuvia. Teollisuuslaitokset tilasivat Englundilta kuvia toimitiloistaan ja kaupunkinäkymiä painettiin postikorteiksi. Niin ikään sisällissodan traagiset tapahtumat tallentuivat Englundin lasinegatiiveille. Oman perheen elämä tallentui leikkisästi ja kokeilevasti.

Englundin korkealaatuiset valokuvat ovat ehtymätön arkku porilaista ja suomalaista kulttuurihistoriaa – porilaistuneen tukholmalaisen kuvaajamestarin silmin.

Kirjan tekstit ovat suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi.

Nordlund T., Salonsaari M-L., Jakomaa J., Porkkala J., Videman M., Jaakola H., Seppälä J.
Nordlund T. & Salonsaari M-L. (toim.) 

Satakunnan Museon julkaisuja 25 /2024
ISBN 978-952-67837-6-5
Painotalo Printon, Tallinna, Viro 2024 

 

Näyttely:
Englund-valokuvia 1894-1929 Satakunnan Museossa 9.4.2024-23.2.2025

12 varastossa

Tuotetunnus (SKU): 520024 Osasto:

Lisätiedot

Paino 1,25 kg (kilogramma)