Tyhjä

Yhteensä: 0,00 €

Olet täällä

Satakunnan historia VIII Maakunta löytää rajansa (1940-2000)

39,00 €39,00

Satakunnan historian osa VIII Maakunta löytää rajansa kuvaa maakunnan historiaa talvisodasta vuosisadan loppuun. Sotavuodet olivat raskaat niin rintamalla kuin kotona Satakunnassa. 1900-luvun jälkimmäinen puolisko oli vieläkin suurempi muutos kuin edelliset. Suomesta tuli nopean ja pitkän talouskasvun ansiosta hyvinvointivaltio. Se näkyi varsinkin satakuntalaisten arjessa, kun elintaso nousi, koulutus tuli kaikkien ulottuville ja elintavat muuttuivat.  Myös rakennettu ympäristö muuttui. Ihmisten liikkuvuus lisääntyi, muutettiin maalta kaupunkiin ja 1970-luvulla Ruotsiin. Satakunta koki maaltapaon, vaikka sen talous pysyi elinvoimaisena.

Satakunta oli myös teollisuuden maakunta, johon rakennettiin uusia tehtaita aina 1970-luvulle asti. Sen jälkeen teollisuus alkoi taantua ja väetönkasvu pysähtyi. 2000-luvun alun Satakunta oli kokenut monia murroksia. Maakunnan alue oli pienentynyt, mutta se oli entistäkin tiiviimmin osa suurempaa, rajatonta maailmaa.

Haapala P., Koivuniemi J., Peltola J. & Rajala J.

Satakunnan museo/Porin kaupunki, Satakuntaliitto, Pori 2011

Paino: TRT 

Jäljellä: 
20